Vegaaninen vihreä pesto

Posted on Posted in Lisukkeet

 

Vegaanista pestoa olen joskus ostanut kaupasta, mutta en koskaan tehnyt itse. Itse tehty pesto on oikeastaan aika helppoa, kunhan vain heittää ainekset blenderiin tai survaisee sauvasekoittimella tasaiseksi. Tähän reseptiin laitoin pinjansiemeniä, mutta varmasti myös kurpitsan- tai auringonkukansiemenet kelpaavat yhtä lailla. Paksu koostumus tulee avocadosta, ja vegaanisen version saa jättämällä parmesaanin pois.

Tämän reseptin määrillä tuli kuvissa näkyvän pienen kipollisen verran pestoa, jota laitettiin perunoiden kylkeen. Tätä vetelin myös leivän päälle avocadon kanssa, todella hyvä yhdistelmä! Tätä voi tehdä huoletta myös isomman satsin, sen kuin heittää enemmän aineksia mukaan. Pitäisi kyllä tehdä enemmän kaikenlaisia tahnoja ja kastikkeita, kunhan vain jaksaisi nähdä vähän vaivaa.

 

vegaaninen-vihreä-pesto

vegaaninen-vihreä-pesto

 

Vegaaninen vihreä pesto

Yksi ruukullinen basilicaa

2 valkosipulinkynttä

2 rkl pinjansiemeniä

loraus sitruunaista oliiviöljyä

avocado

suolaa ja pippuria

 

 

Ei muuta kuin pastat tulille ja pesto blenderissä sekaisin! Rentouttavaa sunnuntaita.

-Jemina

 

2 thoughts on “Vegaaninen vihreä pesto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *