Paska kirjoittaja ja muita kuulumisia
Posted on
Heh. Muistaako kukaan tätä blogia? Joo, en mäkään.
Viimeisin postaus taitaa olla helmikuulta, vau. Keväällä jätin blogin suosiolla syrjään, sillä kaikki energia ja vapaa-aika oli pakko kohdistaa opparin raivokkaaseen naputtamiseen. Arkipäivät olin töissä, illat ja viikonloput tein opparia. Joo, se oli helvettiä, kiitos kysymästä.
Lopulta oppari tuli kuin tulikin valmiiksi. Lähdettiin toukokuun alussa Tommin kanssa New Yorkiin valmistujaislahjaksi. Olin ajatellut, että sieltähän saisi tosi kivaa postattavaa blogiin kaikista niistä ihanista aamiaispaikoista, drinkkibaareista ja piknikeistä Central Parkissa. No joo, olisi saanutkin, mutta kun en vaan millään jaksanut. Ei huvittanut.
Olin edelleen opparista ja kokopäiväduunista ihan rikki, enkä halunnut ottaa edes kameraa mukaan. Halusin vain olla lomalla, irtautua kaikesta kuormittavasta. Blogi oli siinä vaiheessa vikana mielessä. Reissun jälkeen tuli tietty hirvee morkkis, että olisi sittenkin pitänyt kuvata kaikki ne avocado toastit ja pannarisetit. Ihme luuseri.
Kesä koitti. Olin koko kesän töissä, joten vapaa-ajalla halusin nollata ihan täysin. Olla kavereiden kanssa, hengata kotona, urheilla ja nauttia kesästä. Muistan ajatelleeni, että kirjoitan taas blogia, kunhan olen levännyt tarpeeksi.
No, tässä sitä edelleen ollaan, syyskuussa odottamassa ” tarpeeksi levännyttä” oloa. Spoiler: ei sitä oo tulossakaan, idiootti.
Hommahan on tasan niin, että mitä kauemmin edellisestä postauksesta on kulunut, sitä isommaksi ahdistusmöykyksi rinnassa blogin kirjoittaminen on kasvanut. Oon ajatellut, että pitäisi luovuttaa tän kanssa.
Oon monesti miettinytkin, että poistan tän koko paskan. Mutta silti jokin mun pään sisällä haluaa vielä antaa mahdollisuuden. Yrittää tätä.
Ei tällä yhdellä pieruisella blogilla pitäisi olla näin suurta vaikutusta ja ahdistuksen aihetta. Tää on vaan mun blogi, ja teen tällä ihan mitä haluan.
Mä nautin kirjoittamisesta, ja haluan kehittyä siinä. Siksi avasin tänään blogin pitkästä aikaa ja aloin kirjoittamaan. Ja aion kirjoittaa jatkossakin.
Sillä loppujen lopuksi mä tiedän, että tää on mulle niin terapeuttista, rentouttavaa, kehittävää ja inspiroivaa tekemistä. Haluan tehdä tästä tavan, miellyttävän rutiinin, jota teen ihan vain mua itseäni varten. Jos luette, niin ihanaa. Jos ette, niin sekin on ihan okei. Ainakin mun äiti lukee, ja se riittää.
Noniin. Voit taputtaa itseäsi olalle, jos jaksoit lukea tän vuodatuksen. Mukavaa sunnuntaita!
I’ll be back. Ja tällä kertaa oikeesti.
T: Jemina