Raikas punajuurismoothie

Posted on Leave a commentPosted in Aamiainen, Välipalat

Heippa tyypit ja ihanaa perjantaita!

Okei okei, lupaan pitää taukoa punajuuren hypettämisestä täällä blogissa tämän postauksen jälkeen. Mutta sitä ennen on vielä ihan pakko jakaa tämän ihanan smoothien resepti, sillä olen tästä vaan niin fiiliksissä. Haluan heti myös painottaa, että vaikka et olisi mikään suuri punajuuren ystävä, tai sen lisääminen smoothiessa kuulostaa ällöttävältä, anna tälle silti mahdollisuus! Oikeasti. Tässä ei maistu niinkään punajuuri, sillä pääraaka-aineina ovat pakastetut marjat, jotka peittävät punajuuren maun todella hyvin. Myös banaani tuo kaivattua makeutta. Punajuuret kovimmat fanit voivat lisätä tähän rohkeasti punajuurta niin paljon kuin mieli tekee. Maista ja kokeile paras yhdistelmä!

Keksin kätevästi käyttää pakkasesta punajuurikuutioita, jotka olivat jääneet yli aiemmin tehdystä punajuurihummuksesta. Pakkasessa sattui myös olemaan paljon marjoja, joten päätin heittää vähän sitä sun tätä blenderiin – ja kappas! Koostumus oli jäisen kuohkea, sellainen ihanan sorbettimainen. Miten ihmeessä en ole keksinyt hyödyntää punajuurta aiemmin smoothieissa? Niin no, ehkä ajatus punajuuresta juotavan muodossa on saattanut olla hieman epäilyttävä. Ällöttävä. Omituinen. Mutta hei, ennakkoluulot veks ja rohkeasti kokeilemaan uusia juttuja, sillä tämäkin oli onnistunut kokeilu.

Työkaverini itse asiassa kertoi, että aikoo kokeilla joka viikko jotakin uutta reseptiä. Kuinka hyvä idea! Koska hei, käsi ylös, kuka tarttuu aina kauppareissulla niihin vakkarijuttuihin? Minä ainakin. Mitä jos seuraavalla kerralla ottaisinkin jotain ihan uutta sinne ostoskoriin? Sillä mikä on pahinta mitä voi tapahtua – en tykkää? No worries, sitten vaan seuraavalla kerralla kokeilen jotain muuta. Haluaisin ainakin itse ottaa vaihteluksi hevi-osastolta muutakin kuin perus kurkku-tomaatti-paprikat. Muutakin on olemassa, kun vain tarkastelee tarjontaa uusin silmin. Tätä ei ehkä aina tajua varsinkaan kiireessä, kun haluaa vain äkkiä pois kaupasta.

Miksi et siis aloittaisi vaikka tällä reseptillä? Tarvitset vain muutaman jutun, ja voit heittää kaikki suoraan blenderiin. Kaikki ainesosat ovat jäisiä, joten älä huoli jos blenderisi ei jaksa pyörittää massaa heti. Lisää hieman nestettä ja sekoita lusikalla, koita sitten uudestaan. Tai sitten oma blenderini on vain niin vanha (paska), että se vaatii aina vähän apua. Odotan sitä päivää, kun tuo laite sanoo heipat ja räjähtää. Haloo kaupallinen yhteistyö, täällä neito hädässä hei. Toki onhan tässä opintolaina, mutta käytän sitä mielummin tatuointeihin ja matkusteluun. Heh. #Elämänhallinta.

raikas-punajuuri-smoothieraikas-punajuuri-smoothie

 

Raikas punajuurismoothie

 

1 pieni keitetty punajuuri paloiteltuna ja pakastettuna

puolikas banaani

2 dl pakastettuja marjoja (käytin mustikoita, vadelmia ja puolukoita)

1-2 dl vettä tai kasvimaitoa (lisää tarvittaessa)

ripaus kardemummaa

 

  1. Lisää kaikki ainekset blenderiin ja sekoita. Koostumuksen kuuluu olla paksua ja sorbettimaista. Lisää tarvittaessa nestettä, jos massa on liian jäistä.
  2. Koristele esimerkiksi siemenillä ja marjoilla, tai mitä ikinä päälle haluat.
  3. Nauti välittömästi!

 

raikas-punajuuri-smoothie

raikas-punajuuri-smoothie

raikas-punajuuri-smoothie

Helppo kikherne-curry

Posted on Leave a commentPosted in Arkiruoka

Olen huomannut, että kaikki reseptini syntyvät yleensä vahingossa. Tiedättekö,  satunnaisten ainesten yhdistelemisestä “tää vois ehkä toimia” -tyyliin. Minulla on kuitenkin usein jokin visio tai idea siitä mitä kokkaan, mutta tarkkoja reseptejä en ole koskaan harrastanut. Usein saatan kyllä hakea inspiraatiota esimerkiksi Pinterestistä tai Instagramista, mutta en koskaan jaksa vaivautua lukemaan itse reseptiä. Pelkkä kuva annoksesta riittää. Sen sijaan päättelen mitä resepti voisi sisältää, tai silmäilen reseptin nopeasti läpi ja mietin, miten soveltaisin reseptiä mahdollisimman helposti. Sillä let’s be honest – paras arkiruoka on helppoa ja nopeaa. Oi kuinka ihanaa olisi haudutella pitkään jotakin ihanaa, mutta kun ei. Koulun ja töiden ohella ei paljon mitään haudutella, joten mitä yksinkertaisempi ja sovellettavampi resepti, sitä parempi. Laadusta en silti tingi. Oli kuinka nälkä tahansa tai en millään jaksaisi kokata, teen silti kunnon ruokaa.

Tällä viikolla tein juuri tällaisen vahinko-reseptin, joka onnistui ilokseni täysin. Tuli idea jonkinlaisesta currysta, johon voisi hyödyntää helposti jääkaapissa lojuvat jämäkasvikset. Lisäksi teki mieli jotakin mausteista ja lämmintä, sillä ulkona oli jäätävä myrskytuuli joka upposi luihin ja ytimiin. Kaipasin vähän chiliä, inkivääriä, kookosmaitoa… Ajatus kikherne-currysta syntyi. Ehdoton kylmien päivien pelastus!

helppo-kikherne-curry

helppo-kikherne-curry

Tämä resepti on siitä helppo, että sitä voi soveltaa loistavasti sen perusteella, mitä aineksia kotoa löytyy. Meillä oli paprikaa, punasipulia, chiliä, valkosipulia, puolikas lime, inkivääriä ja mausteita, joten kaupasta ei tarvinnut ostaa kuin kikherneitä ja kookosmaitoa. Älyttömän hyvä tapa hyödyntää jääkaapin jämät! Tähän menee oikeasti melkein mikä tahansa kasvis, joten tässä saa olla luova. Jos mieli tekee lisäproteiinia, voi kastikkeeseen sekoittaa tekovaiheessa vaikka soijapaloja, nyhtökauraa tai linssejä. Tommilla oli vielä kanaa jääkaapissa edellisestä ruoasta, joten ostin itselleni curryn kylkeen pussin Quorn-paloja.

Ja koska käytössäni ei ollut reseptiä, roiskin mausteitakin sekaan vähän miten sattuu. Kaapista löytyi vakkarimausteita eli currya, chipotle-chiliä sekä juustokuminaa, joten niillä mentiin tällä kertaa. Alun perin tarkoituksenani oli laittaa myös hieman red curry -tahnaa, mutta purkin jämät olivatkin ikävästi paksun homekerroksen peitossa. Eipä sitä sitten, mutta reseptistä tuli silti todella herkullista! Käytin isoa wokkipannua, mutta iso paistinpannu tai kattila käy myös hyvin.

helppo-kikherne-curry

 

Helppo kikherne-curry

5 keskikokoista tomaattia

1 paprika

1 tölkki kikherneitä

1 tölkki kookosmaitoa

1 punainen chili

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

raastettua inkivääriä maun mukaan

1 tl currya

1 tl chipotle-chiliä

1/2 tl juustokuminaa

 

  1. Paloittele kasvikset, sipulit ja chili. Kuumenna pannulla hieman öljyä ja lisää sinne ensin pelkät tomaatit. Odota, että ne muhentuvat pehmeäksi ja sekoittuvat. Voit auttaa prosessia rikkomalla niitä lastalla tai kauhalla.
  2. Lisää joukkoon chili, sipulit, inkivääri ja paprika. Odota, että sipulit ja paprika pehmenevät hieman. Lisää sitten joukkoon huuhdellut kikherneet sekä kookosmaito.
  3. Lisää joukkoon mausteita maun mukaan ja anna porista miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Keitä samalla riisi, kun kastike muhii.
  4. Purista joukkoon puolikas lime ja maista. Lisää tarvittaessa mausteita.
  5. Nauti!

 

Tätä vedettiin kotona ja töissä eväänä kolme päivää, ja ai että miten hyvää! Pitää muistaa tämä resepti seuraavalla kerralla, kun pää lyö tyhjää ennen kauppareissua. Pitäisi ehkä kirjoittaa näitä reseptejä myös ylös, mutta eikös tämä blogi ole vähän niin kuin reseptipäiväkirja… Nerokasta. Ihania curry-hetkiä! Pysykää lämpiminä siellä ulkona.